J. Randy Taraborrelli kuuluu ns. ammattielämäkertureihin. Hän on aiemmin kirjoittanut mm. Madonnasta ja Michael Jacksonista, joten Marilyn-elämäkertaa melkein sopi odottaa. Ammattimainen ote näkyykin mielestäni kirjassa. Nimikin on "paljastan-jotain-ennennäkemätöntä-ja-uutta" -tyylinen, kuten elämäkertureilla usein.
Kirjan erityistä antia on Gladysin, Gracen ja Ida Bolenderin käsittely. Taraborrelli nostaa nämä naiset näkyviin ja tuo heistä esille mielenkiintoisia asioita. Erityisen hyvää on se, etteivät Grace ja Gladys unohdu täysin taka-alalle Marilynin maineen kasvaessa. Kirjasta käy ilmi, kuinka Marilyn tosiasiassa huolehti äidistään lähes koko elämänsä. Julkisuuteenhan hän antoi tarinan surkeasta lapsuudestaan ja kuolleista vanhemmistaan, mutta jo aiemmin on todettu, että tämä johtui ainakin osittain hänen halustaan suojella äitiään median pyöritykseltä. Myös Grace, joka oli huomattavan tärkeä henkilö, saa kirjassa ansaitsemansa paikan. Taraborrelli on myös huomattavan kiinnostunut mielenterveysongelmista, jotka piinasivat Marilyniä ja tämän äitiä. Tästä (ja varsinkin lääkkeiden tarkasta nimeämisestä) voi tietenkin olla monta mieltä - jälkiviisaushan on viisauden helpoin laji.
Olisin toivonut, että Taraborrelli olisi nostanut yhtä vahvasti esiin muitakin ihmisiä, joilla oli Marilynille suuri merkitys. Nyt esimerkiksi Fred Karger ja Milton Greene jäävät vaille ansaitsemaansa huomiota. Lukemista häiritsivät tietyt huolimattomuusvirheet, mm. Prinssi ja revyytyttö -roolihahmon nimittäminen Elsie Marineriksi (oik. Elsie Marina), tai Gladysin ensimmäisen ja toisen aviomiehen sekoittaminen keskenään. Toiseksi kirjassa hermostutti Taraborrellin tapa tuoda tiettyjä asioita esille niin kuin hän ensimmäisenä ihmisenä maailmassa toisi ne esiin. Hyvänä esimerkkinä on Gifford, joka todennäköisesti oli Marilynin isä. Tämä on todettu moneen kertaan muuallakin, mutta Taraborrelli kirjoittaa aivan kuin hän itse olisi tehnyt tämän mullistavan huomion. Sen sijaan oli kiinnostavaa lukea Giffordin pojasta, joka sitkeästi väittää, ettei Gifford todellakaan ollut Marilynin isä. Kertoo jotain tästä henkilöstä, sillä joku toinen olisi intona repimässä otsikoita (ja rahaa) siitä, kuinka Marilyn Monroe oli hänen siskopuolensa.
Taraborrellin elämäkerta kuuluu niihin parempiin elämäkertoihin, vaikkei mielestäni yletäkään esimerkiksi Morganin tai Spoton tasolle. Ensikertalainen voi saada liitoitellun kuvan Marilynin mielenterveysongelmista ja lääkkeidenkäytöstä, jotka esiintyvät kirjassa melko korostettuina. Taraborrellin ote Marilyniin on kuitenkin kaiken kaikkiaan positiivinen, eikä hän skandalisoi liikaa. Kirjasta jää hyvä jälkimaku, ja palaan varmasti erityisesti kirjan alkupuolelle vielä monta kertaa uudelleen. Käy kurkkaamassa kirjan sisälle Amazon.co.uk:ssa.
Taraborrelli's biography was first published in 2009. Of course I had to get it as soon as I saw it in the bookstores, but then it just somehow got buried under all those other books. Now that I'm writing my Master's Thesis, this about 500-page mammoth of a book suddenly reminded me of its existence. I read this book in a couple of days, but I don't think hurrying affected my reading experience.
J. Randy Taraborrelli is a professional biographer. He's previously written books on many other celebs, including Madonna and Michael Jackson, so a Marilyn biography was not a surprise. The fact that he's a professional writer shows in the book. Even the name is a sort of "I'll-reveal-something-nobody-has-revealed-before" type of name, which is very often the case with professional biographers.
What I really liked was how Taraborrelli gives a lot of space to Gladys, Grace and Ida Bolender. These women were important in Marilyn's life and they deserve the attention. Gladys and Grace don't just fade into the background after Marilyn became an actress. The book shows how Marilyn took care of her mother basically her whole life. She did talk to the press about her sad childhood and how her parents were dead and she never knew her mother, but as it has been said before, she did this at least partly to protect her mother from the press. Grace is also there for as long as she lived. Taraborrelli is also very interested in whatever mental problems Marilyn and her mother suffered. In a way this is a good thing, but when it turns to making assumptions and getting too interested in the medications, it gets a bit tiring (and non-belivable).
Gladys, Grace and Ida get the space they deserve - but there are some people who don't. For instance, Fred Karger and Milton Greene were important people in Marilyn's life, but that doesn't show in the book. When reading the book, some sloppy mistakes bothered me. These included calling Marilyn's character in The Prince and The Showgirl Elsie Mariner, when she's really Elsie Marina, and confusing Gladys' first and second husband. Also I didn't like the way Taraborrelli talks about some things as if he was the first person on earth to discover them. Probably the best example of this is Gifford, who was most likely Marilyn's father, as many other authors and books have stated before. What was interesting was to read about Gifford's son, who firmly believes that his father was not Marilyn Monroe's father. That really says something about him as a person, because some people would try to steal the spotlight and make a ton of money by telling how Marilyn Monroe was their half-sister.
In my opinion, Taraborrelli's biography is one of the better biographies of Marilyn. It isn't as good as Morgan's or Spoto's, but it's still good. If you're a first-timer, you might get an over-emphasized picture of Marilyn's possible mental issues and medication. All in all, Taraborrelli's take on Marilyn is very positive and not scandalous. I can recommend the book and will most likely return to the first chapters many many times. Amazon.co.uk allows you to take a look inside the book.
