An Evening With Marilyn

March 2008
Viime viikon kirjana oli Douglas Kirklandin An Evening With Marilyn. Oma yksilöni löytyi viime lokakuussa Helsingin kirjamessuilta. Se kertoo Kirklandin kuvaussessiosta Marilynin kanssa sekä siitä, millaisena ihmisenä Kirkland Marilynin näki. Monet Marilynin valokuvaajathan ovat kirjoittaneet vastaavanlaisen kirjan (ja niitä on jonkin verran käsitelty ja tullaan käsittelemäänkin myös tässä blogissa).

Kirklandin kirjaa on olemassa muutamaa eri versiota. On olemassa ainakin iso ja pieni englanninkielinen sekä saksankielinen versio (Eine Nacht Mit Marilyn). Omani on se pienempi englanninkielinen. Kirja ei silti ole mielestäni liian pieni, sillä kuvat ovat yleensä sivun tai aukeaman kokoisia. Ja kauniitahan ne ovat, sitä ei voi kieltää. Kirkland otti kuvia Marilynistä pääasiassa sängyssä, mutta mukana on pari muutakin kuvaa. Sängyssä otetut kuvat ovat kuitenkin mielestäni hyvin kauniita, jotkut niistä jopa kauneimpia Marilynistä otettuja kuvia. Osa kuvista näyttää kuitenkin hieman rakeisilta, mutta tämä on ilmeisesti ollut alunperinkin tarkoitus.

Kirjan nimi (Ilta Marilynin kanssa) sekä sängyssä otetut kuvat vihjaavat tietenkin johonkin suuntaan. Ja Kirkland myöntää sen. Hän ei kuitenkaan kohtele Marilyniä pelkkänä seksiobjektina, vaikka ihailee Marilynin tätäkin puolta. Kirklandin teksti on miellyttävää luettavaa koko kirjan ajan. Hän kertoo Marilynin tapaamisesta, kuvaussessiosta, joka tapahtui marraskuussa 1961 sekä siitä, kuinka kuuli Marilynin kuolemasta. Mielestäni ote on koko ajan kohtelias ja mukava Marilyniä kohtaan.

Kirklandin kirja on siis mukava lisä Marilyn-hyllyyn. Valokuvaajien kirjoja kannattaa mielestäni hankkia sen perusteella, että itse tykkää juuri sen valokuvaajan kuvista ja että teos on silmää miellyttävä. Hyvä tekstikään ei ole pahitteeksi. Näillä perusteilla itse päädyin An Evening With Marilyniin.


Last week's book was An Evening With Marilyn by Douglas Kirkland. I found my copy last October at Helsinki Book Fair. It's a story about Kirkland's photo session with Marilyn and how he sees Marilyn as a person. Many photographers have written a similar book about Marilyn (as you have seen and will be seeing in this blog).

There are a couple of different versions of this book available. There's a larger and a smaller English version and a German version (Eine Nacht Mit Marilyn). I have the smaller English version. I don't think it's too small though - the pictures usually take up one or two pages. And the photos are beautiful, there's no doubt about that. Kirkland took photos of Marilyn in bed mostly, but there are a couple of other photos too. The bed pictures are very beautiful, in my opinion some of them are among the most beautiful pictures ever taken of her. Some of the pictures seem a bit grainy, but that's apparently how it's supposed to be.

The name of the book, An Evening With Marilyn, and the bed pictures are obviously a hint. And Kirkland admits that. But he doesn't treat Marilyn purely as a sex object, even though he agrees that she was sexy. Kirkland's text is a pleasant read throughout the book. He tells us about meeting Marilyn, their photo session which took place in November 1961, and how he found out Marilyn had died. In my opinion he's respectful and emphatetic towards Marilyn.

Kirkland's book is a nice addition to a MM book collection. When you choose from books by photographers you should choose the photographers whose photos you really like, and if the book looks nice and text is good that also helps. That's how I chose An Evening With Marilyn.

Marilyn Monroen monta elämää / Many Lives of MM

March 2008
Hei vaan. Viime kerrasta onkin kulunut jo vähän aikaa. Olen kyllä lukenut kaksi MM-kirjaa kahdessa viikossa, mutta aikaa niistä bloggaamiseen ei vaan ole tahtonut löytyä. Joten siksi tänään luvassa on kaksi erillistä postitusta (koska kumpikin kirja ansaitsee omansa).

Ekan viikon kirjana oli Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää, englanniksi Many Lives of Marilyn Monroe. Luin siis sen suomeksi (koska sellainen versio löytyy omasta hyllystäni). Turhan monia MM-kirjoja kun ei ole suomennettu, ja suomalaistahan tulee suosia...

Churchwellin ideana on tutustua mahdollisimman laajasti Marilynistä kirjoitettuihin kirjoihin ja niiden eri väitteisiin ja tapoihin esittää Marilyn ja hänen elämänsä eri vaiheet. Churchwell kokoaa sitten nämä erilaiset väitteet ja näkökulmat yhteen ja vertailee niitä keskenään. Kirjassa käsitellään Marilynin persoonaa, luonnetta ja hänen elämänsä tärkeitä vaiheita ja väitteitä. Kuka oli Marilynin isä, oliko Marilynin äiti mielenvikainen, millainen lapsuus hänellä oli, millaisia hänen avioliittonsa olivat, harrastiko hän seksiä edistääkseen uraansa, oliko hän hyvä näyttelijä, kuinka hän kuoli... kysymyksiä on vaikka kuinka paljon ja kirja yrittää vastata niihin kaikkiin.

Teksti on suhteellisen tieteellisen kuuloista, akateemisen oloista tekstiä. Tämä saattaa karkottaa osan lukijoista, vaikka se ei teekään kirjasta liian vaikealukuista. Jos kuitenkin akateemisyyteen pyritään, yksi asia pitäisi pitää mielessä: lähdekritiikki. Churchwell kyllä mainitsee lähteet yleensä kiitettävästi, mutta kritisoi niitä hyvin vähän tai ei ollenkaan. Esimerkiksi Lena Pepitonen kirja, jota pidetään vähintäänkin epäluotettavana, asetetaan samalle viivalle joidenkin yleisesti arvostettujen Marilyn-elämäkertojen kanssa. Elämäkertojenkin kanssa pitäisi muistaa, että niiden kirjoittajilla on taas omat lähteensä... Mailerin ja Oatesin puolifiktiivisiä kirjoja kohtaan Churchwell kyllä esittää kritiikkiä, mikä omasta mielestäni onkin aivan paikallaan - kuinka paljon todellista historiallista henkilöä voi mennä muuttelemaan vain sen selityksen varjolla, että kyseessä on romaani?

Kirjasta saisi varmasti eniten irti, mikäli olisi itse tutustunut kaikkiin siinä mainittuihin kirjoihin. Sikäli hieman hassua suomentaa tällainen kirja, kun läheskään kaikkia siinä siteerattuja ja vertailtuja kirjoja ei ole suomennettu. Toisaalta tämän voidaan nähdä kokoavan niiden kaikkien tiedot yhteen. Silloin on kuitenkin vaarana se, että uskotaan täysin kaikki Churchwellin mielipiteet.

Kirjan viimeinen kappale käsittelee sitä, millaisena Churchwell itse näkee Marilynin. Silloin Churchwell hyppää pois tutkijan roolista ja esittää oman mielipiteensä siitä, millainen Marilyn lopulta oli - kukapa pystyisi vastustamaan kiusausta tehdä näin tällaisen kirjan päätteeksi. Tämä kappale oli mielestäni hyvin mielenkiintoista luettavaa: eri ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä Marilynistä - siitä kirjan nimikin.


Hi there. It's been a while. I have read two MM books in the past two weeks but I haven't had time to blog about them. So that's why there will be two posts today (one for each book).

The first book is Many Lives of Marilyn Monroe by Sarah Churchwell. I read the Finnish version of the book (Marilyn Monroen monta elämää), because I have that in my bookshelf. Not a lot of MM books have been translated into Finnish, so I prefer a Finnish version whenever possible.

The idea of Churchwell and her book is to read as many books about Marilyn as possible and discover all the different ways of portraying Marilyn and the events of her life. Churchwell then puts all of these opinions together in her book and compares them. The book is dealing with Marilyn's persona, her character, the important events of her life and different claims. Who was Marilyn's father, was her mother mentally ill, how was her childhood, what were her marriages like, did she have sex to get ahead in her career, was she a good actress, how did she die... there are many questions and the book tries to answer them all.

The text is rather academic, which might turn off some possible readers. You shouldn't worry about the text, you'll get used to it. But if a book strives to be academic, one thing should be kept in mind: criticizing the reliability of the source material. A good academic writer can't swallow just anything. Churchwell does mention her sources, but criticizes them very little if at all. For example, Lena Pepitone's book, which is considered at least unreliable, is seen as credible a source as the highest rated biographies. And with biographies you should keep in mind that their authors have their own sources... Churchwell does provide some criticism towards Mailer and Oates' books, which in my opinion is a very good thing - how much are you allowed to alter a historic person while hiding behind the claim that you're only writing a novel?

To get most out of this book it would probably help to read all the books she mentions in hers. But are all of those books available for everyone? On the other hand, it can be seen that this book gathers together all the information in all of those books. But then there's the danger that people believe all of Churchwell's opinions - which are opinions.

The final chapter of the book deals with how Churchwell sees Marilyn. Churchwell is no longer investigating, she's telling her own feelings about Marilyn - who could resist doing this in the end of a book like this. I found this very interesting: people have such different perspections on the same person - hence the name of the book.

Movie Icons Marilyn Monroe

March 2008
Hyvät kuvateokset ilahduttavat Marilyn-faneja varmasti aina, erityisesti jos ne ovat edullisia. Tämä on tilanne Taschenin julkaiseman kuvateoksen kanssa, joka kuuluu Movie Icons -sarjaan. Tekstin on kirjoittanut F.X. Feeney ja editoinnista on vastuussa Paul Duncan. Kirja ilmestyi vuoden 2006 lopuilla, joten sitä pitäisi olla vielä saatavillakin. Ja mikä ilahduttavaa, hinta ei ole päätähuimaava vaan pyörii 10 euron kieppeillä (9,40€ Bookplus.fissa, $9,99 Amazon.comissa ja £4,49 Amazon.co.ukissa). 

Millaisesta kirjasta sitten on kyse? Kirja ei ole järin suuri, mutta kuvat ovat hyvälaatuisia ja niitä on paljon. Ne ovat pääasiassa Marilynin uran ajalta - mukana on vain muutama kuva yksityiselämästä. Kuvia on sekä mustavalkoisia että värillisiä. Osa niistä on hyvin tuttuja, mutta onpa mukana joitain vähemmän nähtyjä kuvia. Kirjan loppuosassa on myös muutama elokuvajuliste. Kuvat ovat suunnilleen aikajärjestyksessä.

Alussa on F.X. Feeneyn kirjoitus lumoavasta Marilynistä. Mielestäni on erikoista, että tekstissä siteerataan Elia Kazania ja Arthur Milleriä jokseenkin runsaasti suhteessa siihen, kuinka pieni osa esimerkiksi Elia Kazan oli Marilynin koko elämää. Kahdesta sivusta neljäsosassa viitataan Kazaniin. Marilyniä tarkastellaan jollain tavalla miesten kautta - Kennedytkin tietenkin ovat mukana. Teksti on kuitenkin sympaattista Marilyniä kohtaan eikä turhaan kertaa Marilynin koko elämää. Hauskaa on, että tämä teksti kuten kaikki kirjan muutkin tekstit ovat kolmella kielellä: englanniksi, saksaksi ja ranskaksi.

Tuomio on siis se, että mielestäni tällä hinnalla kirja kannattaa kyllä ostaa. Kyseessä on mukiinmenevä kuvateos (lähes kirjaimellisesti kokonsa puolesta), joten miksipä ei.


Marilyn fans are most likely always happy about a beautiful photo book, especially if the book is inexpensive. This is the situation with a photo book published by Taschen, a part of their Movie Icons series. Text is by F.X. Feeney and the book is edited by Paul Duncan. It was published in the end of 2006 so I'm guessing it's still widely available. And the price isn't too high: if I remember right it's around 10 euros ($9,99 at Amazon.com and £4,49 at Amazon.co.uk). 

So what's the book like then? It's not very large, but contains a lot of pictures in very good quality. They are mainly from her career - only a couple of photos from her private life are included. There are both black & white and color pictures. Some of the pictures are very familiar, but there are also some not-so-often seen photos of her. In the end of the book there are also a couple of movie posters. The pictures go on choronogically.

The book starts with F.X. Feeney's text about Marilyn Monroe: enchantress. I find it rather strange that Elia Kazan and Arthur Miller are quoted relatively a lot when you think about how small part of Marilyn's life Elia Kazan for example was. The text is two pages long and in one fourth of it Kazan is mentioned. Marilyn is somehow seen through different men - the Kennedys are mentioned too. The text is symphatetic to Marilyn though and doesn't go through her whole life story as that would be unnecessary. I really enjoy the fact that all text in this book is in three languages: English, German and French.

The verdict: with this price the book is definitely worth getting. It's a very nice photo book, so why not.
Ping your blog, website, or RSS feed for Free My Ping in TotalPing.com