Marsha Bellavance-Johnson: Marilyn Monroe In Hollywood

May 2008
En ole ihan hävinnyt maan päältä, mutta blogi kyllä on kärsinyt. Näköjään se kirja viikossa -systeemi ei ole toiminut ihan parhaalla tavalla. Kirjoja on kyllä luettu, jospa niistä nyt ehtisi jotain tänne kirjoittamaankin. En uskalla edes laskea, kuinka monta kirjaa myöhässä olen.

Pari sanaa kuitenkin Marsha Bellavance-Johnsonin kirjasta Marilyn Monroe In Hollywood. Kirja edustaa samaa lajityyppiä kuin ehkä tunnetumpi Woodardin Hometown Girl, eli esittelee erilaisia Marilyniin liittyviä paikkoja. Nimensä mukaisesti kirja keskittyy Hollywoodiin, mutta nimestään poiketen esittelee myös muutamia paikkoja, jotka eivät Hollywoodissa sijaitse.

Kirja on ennemminkin kirjanen tai vihkonen kuin varsinainen kirja. Kyse on siis ohuesta, pehmeäkantisesta kirjasesta, jossa on 40 sivua. Etu- ja takakannessa on kuva Marilynistä; etukannessa komeilee tyypillinen glamour-Marilyn, mutta takakannessa on kuva Norma Jeanen malliajoilta. Kirjan kuvitus on muuten hoidettu mustavalkoisin piirustuksin, joiden pohjalta kyllä saa jonkinlaisen kuvan kyseessä olevasta kohteesta, mutta kuvitus ei todellakaan vastaa valokuvakuvitusta. Keskiaukeamalla on piirretty kartta, josta näkyy tärkeimmät kadut sekä kirjan kohteita.

Kirjan alussa on eräänlainen esipuhe, Note To Readers. Sen jälkeen alkaa varsinainen seitsemän sivun pituinen selvennys Marilynin elämästä. Tämän jälkeen kirja esittelee 13 Marilyniin liittyvää kohdetta: Hollygrove (orpokoti), Catalina Island, 20th Century Fox, Mann's Chinese Theatre, Beverly Hills Hotel, Walk Of Fame, Santa Monica, Restaurants, Hotel Del Coronado, Brentwood Home, Westwood Memorial Park, Books & Fan Clubs ja Marilyn Monroe Theatre. Jos tarkoiksi ruvetaan, näistä kohteista kovin moni ei ole tarkalleen ottaen Hollywoodissa. Lopuksi on vielä luettelo kirjoista.

Kirja on pieni, mutta mukava. Kyseessä ei ole huono kirja, mutta ehkä joiltain osin vajavainen. Informaatio on kuitenkin yllättävän paikkaansapitävää. Kirja on hyvä lisä, mutta ainoaksi matkaoppaaksi se ei mielestäni ihan riitä. Siihen tarkoitukseen suosittelen kattavampaa Hometown Girliä.


I haven't completely disappeared from the face of the Earth, but my blog has been suffering. Apparently the book-in-a-week system hasn't worked out like I hoped it would. I've been reading them though, and now I hope to find more time to blog about them.

A couple of words about Marilyn Monroe in Hollywood by Marsha Bellavance-Johnson. It's the same kind of book as perhaps better known Hometown Girl by Woodard is. It's basically a guide to different MM places. Like the name of the book implies, it concentrates on Hollywood, but unlike the name implies, there are also places featured that are not in Hollywood.

The book is actually more like a booklet than an actual book. It's a thin, soft-cover booklet with 40 pages. Both the front and back cover have a picture of Marilyn: in the front there's a typical glamour picture but in the back there's a photo from Norma Jeane's model days. Otherwise the pictures in the book are black and white illustrations. With them you get the idea of how a place looks like, but they're not as good as photographs would be. There's also an illustrated map featuring the most important streets and the places mentioned in the booklet are marked in the map.

First the book has a Note To Readers. Then we move on to a seven-page Introduction about Marilyn's life. After that the book presents us with 13 Marilyn places: Hollygrove (the orphanage), Catalina Island, 20th Century Fox, Mann's Chinese Theatre, Beverly Hills Hotel, Walk Of Fame, Santa Monica, Restaurants, Hotel Del Coronado, Brentwood Home, Westwood Memorial Park, Books & Fan Clubs and Marilyn Monroe Theatre. If you really think about it, not too many of these places are in actual Hollywood. In the end of the book there's also a Bibliography.

The book is small but nice. It's by no means a bad book, but it could have been more. The information is surprisingly accurate though. It's a nice book to have, but as an only travel guide to MM places in LA it's not quite enough. I'd suggest Hometown Girl first and then this one on the side.
Ping your blog, website, or RSS feed for Free My Ping in TotalPing.com