Viikolla saapui suurikokoinen kirje Amazonilta. Hakiessani sitä tämä "suurikokoinen kirje" osoittautui ennemminkin suurikokoiseksi paketiksi suurikokoisessa muovisessa postipussissa. Tiesin kyllä etukäteen, ettei paketti voi ihan pienimmästä päästä olla, koska se sisälsi kaksi kirjaa: niinsanotusti Marilyn Monroen mutta ennemminkin Ben Hechtin kirjoittaman My Storyn (suom. Nuoruuteni) sekä Bert Sternin Complete Last Sittingin. My Story on vielä ihan normaalikokoinen kirja, mutta Complete Last Sitting on iso. ISO.Bert Stern kuvasi v. 1962 kolmen päivän ajan Marilyniä Vogue-lehdelle. Vogue innostui ensimmäisistä kuvista niin, että päätti antaa aiheelle 8 sivua. Kuvauksia varten Stern varasi hotelli Bel Airista huoneen ja järjesti sen studiokseen. Kuvissa onkin valkoinen tausta, jota vasten näkyy Marilyn - milloin minkäkinlaisissa vaatteissa tai asusteissa.
Sternin kuvat ja varsinkin kirja saavat ihmisissä aikaan ristiriitaisia reaktioita.
Kirjassa on 2571 kuvaa - siis kaikki kuvat, jotka Stern otti Marilynistä. Myös ne, joita Marilyn ei olisi halunnut koskaan julkaistavaksi. Olisiko Marilynin toivetta pitänyt kunnioittaa, ja jättää tietyt kuvat julkaisematta - vai onko parempi, että todellakin aivan kaikki kuvat julkaistaan kerralla yhdessä suuressa kuvateoksessa? Teksti aiheuttaa monissa faneissa inhonväristyksiä. Stern toki kertoo mielenkiintoisesti, kuinka kuvaussessio sai alkunsa, kuinka kaikki järjesteltiin ja kuinka itse kuvaukset etenivät, sekä mitä sen jälkeen tapahtui - mutta. Koko ajan Sternillä tuntuu olevan valtava fiksaatio siihen, kuinka seksikäs Marilyn on ja kuinkakohan hän nyt sitten houkuttelisi tämän ensin alastomaksi ja sitten sänkyyn kanssaan (tai oikeastaan järjestäisi vain tilaisuuden, sillä eihän Marilyn nyt varmaan kieltäytyisi). Stern tuntuu näkevän Marilynin ensisijaisesti seksikkäänä naisena, jota hän tavoittelee itselleen (sivuhuomautuksena sanottakoon, että Stern oli jo tuolloin onnellisesti naimisissa ja pienen lapsen isä) - Marilynin vuoksi hän voisi hylätä valokuvaamisenkin kokonaan (vaikka toisaalla hehkuttaakin, kuinka se on hänelle koko elämä). Hän ei tunnu ottavan Marilynin tunteita ja mielipiteitä huomioon tarpeeksi.
Entä itse kuvat? Oma mielipiteeni Sternin kuvista on ristiriitainen. Jotkut kuvat ovat mielestäni parhaimpien Marilyn-kuvien joukossa, suurin osa on hyviä, ja joistain en välitä ollenkaan. Siksi en siis voi sanoa, että Stern olisi lempivalokuvaajieni joukossa, mutta hyvä hän on. Kuvissa tulee esiin jälleen erilainen Marilyn. Kuvathan ovat Voguelle, siis muotikuvia, ja tällä on varmasti vaikutusta asiaan, kuten myös sillä, että Marilyn oli jo vuonna 1962 muuttunut erilaiseksi 1950-luvun ajoista. Muutenkin 1960-luku oli tuomassa uusia tuulia. Omiin suosikkeihini Sternin kuvista lukeutuvat mm. ne kuvat, joissa Marilynillä on suuri musta mekko yllään, hiukset ylös kammattuina ja hän istuu tuolilla - lisäksi pidän monista yksittäisistä kuvista. Kuvista osa on sivun kokoisia, mutta ymmärrettävistä syistä kaikki eivät - loput ovat melko pieniä, mutta kuitenkin selvästi nähtävissä olevia.
Loppujen lopuksi kallistun kuitenkin enemmän siihen suuntaan, että on ihana nähdä kaikki yhden valokuvaajan kuvat yhdessä teoksessa. Näin pääsee myös seuraamaan valokuvaussessioiden kulkua. Itsekin miltei näkee, kuinka Marilyn liikkuu kameran edessä, vaihtaa asentoa, siirtää kättään hieman, hymyilee ja sitten purskahtaa nauruun. Toivon jopa, että useammat valokuvaajat julkaisisivat tällaisia teoksia. Enkä ole aina edes Marilynin kanssa samaa mieltä kuvista - minusta osa niistä, jotka hän on rastittanut yli, ovat varsin hyviä. En kuitenkaan ole yhtä mieltä Bert Sterninkään kanssa - miksi esimerkiksi juuri se kuva, jonka Stern pikaisesti nappasi alastomasta Marilynistä, kun tämä pudotti itseään suojaavan huivin ja kiireisesti kumartui poimimaan sitä, piti laittaa sivun kokoiseksi? Joka tapauksessa pidän kirjasta kovasti erityisesti juuri sen vuoksi, että Marilynin työskentelyä kameran edessä pääsee todella seuraamaan. Ja työn hedelmät ovat myös hyviä :)
Muuten, kommenttiboksi on ihan vapaasti käytössä...
This week I received a large letter from Amazon. When I went to get it I discovered that the so-called "large letter" was in fact a large package in a large plastic bag. I did know in advance that it couldn't be small, after all, it contained two books: My Story by Marilyn Monroe and more likely Ben Hecht, and Complete Last Sitting by Bert Stern. My Story is a normal sized book, but Complete Last Sitting is big. BIG.
Bert Stern photographed Marilyn for Vogue magazine for three days in 1962. Vogue loved the photos so much they decided to give 8 pages to it. For the shoot Stern booked a room from Hotel Bel Air and arranged it as his studio. The pictures have a white background, and then Marilyn in different outfits or accessories.
Stern's photos and especially the book are controversial. The book contains 2571 photos - every single photograph Stern ever took of Marilyn. Including the ones Marilyn never wanted published. Should Marilyn's wish have been respected or is it better to have all pictures in one huge photo book? Stern's text gives a lot of fans the creeps. He does tell us in an interesting way how the photo shoot got started, how everything was arranged, how the shoot went, what happened next... but. The whole time Stern seems to have a huge fixation on how sexy Marilyn is, and how he is going to get her naked and then to bed with him (since Marilyn isn't going to say no to him for sure). Stern seems to view Marilyn only as a sexy woman he wants to have (on a side note he's happily married and a father of a little baby) - he's even willing to give up photography (even though he says photographing means the world to him). I get the feeling he's not taking Marilyn's feelings and opinions into consideration enough.
What about the photographs? I have mixed feeling about them. There are some I love, most of them are good, and then there are some I don't care so much about. Because of that I can't say he's one of my favorite photographers, but he is good. The photos show a different Marilyn. They were fashion shoots for Vogue, so that must be one of the reasons for that, and also in 1962 Marilyn had changed from what she was in 1962. Also the 1960's brought new changes. Among my favorites are those pictures where Marilyn is wearing a huge black backless dress, her hair is up and she's sitting on a chair. I also like lots of individual pictures. For apparent reasons only some pictures are the size of a page - the rest are smaller yet visible.
In the end I tend to think that it's wonderful to see all photos from a photographer in one huge book. You get to follow the photoshoots. You can almost see how Marilyn moves in front of the camera, changes her position a bit, moves her hand, smiles and then bursts into laughing. I even hope more photographers would do books like this. I don't even agree with Marilyn all the time - I think some of the pictures she crossed over are fine. I don't agree with Stern either - why did he have to make that one pic he snapped when a naked Marilyn dropped the scarf she had in front of her and then rushed to pick it up the size of one page? But I do like the book a lot, mainly because you get to see Marilyn working in front of the camera. And enjoy the fruit of that work, because they're good :)
By the way, the comment box is available for use...
