Marilyn Monroe, 84

Marilyn Monroe, 84
Eilen Marilyn Monroe olisi täyttänyt 84 vuotta. En huomannut, että tätä olisi missään sen enemmin ilmoiteltu - paitsi tietenkin Facebookissa ja muissa paikoissa, joissa on Marilyn-faneja :) Olen monena vuonna tehnyt Marilynin kunniaksi erittäin täyteläisen kirsikkasuklaakakun, mutta tällä kertaa ei jostain syystä kakuttanut. Viikonloppuna voisin kyllä tehdä raparperipiirakkaa vaniljavaahdolla, nom nom.

Jotain Marilyniin liittyvää eilen kuitenkin tapahtui. Postikusti oli muiden postien ohessa tipauttanut laatikkoon ilmoituksen saapuneesta paketista. Arvatkaapa mitä paketti sisälsi? Marilyn-kirjan tietenkin, mutta ei mitään niistä, jotka ovat olleet pitkään toivelistallani. Spontaanisti tilasin nimittäin Richard Haversin kirjan Marilyn in Words, Pictures and Music Playsta (koska sieltä saa ilman postikuluja). Alunperin ajattelin antaa tämän kirjan livahtaa ohi, koska pelkäsin sen olevan sitä samaa vanhaa. Kirjan juju on kuitenkin siinä, että se sitoo Marilynin tarinan tiiviisti ajankuvaan ja erityisesti Los Angelesin vaiheisiin. Los Angeles kiinnostaa minua suunnattomasti, ja lisäksi idea kuulostaa samantyyppiseltä, kuin mitä aion omassa gradussani toteuttaa. Lisää kirjasta sitten, kunhan olen lukenut sen kokonaan...

Tällä hetkellä minulla on menossa aika monta Marilyn-kirjaa, ja toivelista polttelee käsissä. Tahtoisin Jenna Glatzerin Marilyn Monroe Treasuresin, mutta sitä sai alunperinkin metsästää kissojen ja koirien kanssa - eikä hinta ole tullut alaspäin niin kuin toivoin, pikemminkin päinvastoin. Wagenknechtin Composite View taas olisi luultavasti gradun kannalta varsin hyvä kirja. Syksyllä on tulossa ainakin kolme kiinnostavaa Marilyn-kirjaa, jotka porautuvat todella lähelle kohdettaan. Niistä voisin kirjoittaa tässä lähiaikoina kokonaan oman tekstin. Ne kirjat, joita tällä hetkellä luen, ovat muuten
-Taraborrellin Secret Life of Marilyn Monroe
-Murrayn ja Shaden Marilyn, The Last Months
-Haversin Marilyn in Words, Pictures and Music
-Curtisin Some Like It Hot

Lopuksi vielä pikku ilmoitus: käy kurkkaamassa uutta Marilyn-blogia, ES-foorumin sukulaista Everlasting Star -blogia. Allekirjoittanutkin saattaa vilahtaa siellä joskus.



Yesterday Marilyn Monroe would have turned 84. I didn't notice any special mentions of it anywhere - except on Facebook and other places where Marilyn fans gather :) The past couple of years I've baked a sinfully delicious cherry chocolate cake, but this time I didn't feel like it. Maybe I'll bake a rhubarb pie next weekend.

Something Marilyn related did happen yesterday. I received a notice of a package that had arrived. I went to the post to pick it up and it was what I expected it to be: a Marilyn book. But it's none of the books I have on my wishlist. I spontaneously ordered Marilyn in Words, Pictures and Music by Richard Havers from Play (because they offer free shipping). At first I thought I'd let this book pass by because I was afraid it would be the same old, same old. Then I found out that this book ties the story of Marilyn into history and especially the evolvement of Los Angeles. I'm extremely interested in Los Angeles, and besides the idea of the book sounds a bit like what I'm going to do with my Master's Thesis. More about the book after I've finished reading it...

At the moment I'm reading quite many MM books and I'm wondering about getting a couple of new ones. I've wanted Marilyn Monroe Treasures by Jenna Glatzer ever since it came out, but it's always been hard to find and now the price seems to have gone way up. Composite View by Wagenknecht would most likely help me with my thesis. Plus, there are at least three interesting MM books coming out next fall. Maybe I should do a separate post on them. The books that I'm currently reading are
-Secret Life of Marilyn Monroe by Taraborrelli
-Marilyn, The Last Months by Murray & Shade
-Marilyn in Words, Pictures and Music by Havers
-Some Like It Hot by Curtis

And a small notice to end the post: visit the new Everlasting Star blog! I might post there once in a while as well :)
Ping your blog, website, or RSS feed for Free My Ping in TotalPing.com